Kirjoitin jo aiemmin Office 2010 Backstage -näkymästä, ja totesin sen olevan huomattava parannus aikaisempaan. Paljon enemmän toimintoja löytyy nyt yhdestä ja samasta paikasta, ja ihme ja kumma jopa ihan loogisesti sijoitettuna – tällä kertaa. Nyt pääsin testailussani siihen vaiheesen, että oli aika tulostaa ja yllätyinpä vielä kerran siitä, miten järkevästi tähän Office -versioon on muutoksia tehty.
Tulostaminen suoraan, siis asiakirjan lähettäminen tulostimelle ilman tulostusasetusten muutoksia toimii yhä edelleenkin Office-painikkeen takaa. Kun napsauttaa Office -painiketta, ruudulle aukeaa Backstage näkymä. Näkymän oikean laidan valinnoista napsautellaan Print ja kuinka ollakkaan, asiakirjan tulostusvaihdoehdot sekä itse asiakirja esikatselutilassa pamahtavat näytölle.

Huippuhienoa tässä on se, että nyt ei tarvitse enää lähteä touhottamaan asiakirjan esikatselutilaan erikseen. Tunnetustihan tuo esikatselu tuppasi (ainakin minulla ja muutamalla sadalla muullakin tuntemallani henkilöllä) unohtumaan, ja sen seurauksena tulosteet olivat mitä olivat, ja eikun tulostamaan uudelleen, kun ei ensimmäisellä kerralla onnistunut. Varsinkin oppituntien aikana tämä on ollut suorastaan raivostuttavaa. Kun pitäisi esimerkiksi saada tulostettua yli kahdenkymmenen henkilön monisivuinen työ yhden tunnin aikana ja joku (pahimmassa tapauksessa lähes kaikki) töppää ja tulostelee moneen kertaan, meneekin se 45 minuuttia iloisesti odotellen. Nyt lukijalle tulee tietysti ensimmäiseksi mieleen kysymys ”no mitä sitten, jos tulostimelle lähtee tavaraa, jota ei voi käyttää… Peruuta tulostus, tyhmä!”. Joopa joo, sanon minä. Kaikissa niissä oppilaitoksissa, joissa olen työskennellyt, ei opiskelijoilla ole ollut piirunkaan vertaa oikeuksia omiin tulosteisiinsa, saati sitten että olisi jollakulla ollut tulostusjonoon oikeudet. Näinhän se menee. Muistanpa kerrankin kun piti tulostusjonon tukkeuduttua soitella tukihenkilö paikalle purkamaan jonoa, jossa oli toistasataa tulostetta jumissa. No, nyt ei tulostaja pääse esikatselun ohi, se kun on heti tuossa framilla kun tulosta -valintaa napsauttaa. Todella huippu juttu!
Kun haluaa tulostaa nopeasti, on tietysti mahdollista lisätä Tulosta-painike pikatyökaluriville. Jos tulostaa paljon, tämä on tietysti ehkä se toiseksi kätevin vaihtoehto. Itse kylläkin käytän pikanäppäinkomentoa. Kirjoittaessa kun ei juuri hiirtä tule käytettyä, ja käpälät ovat muutenkin jo valmiiksi näppäimistöllä. Niin, ja se pikanäppäinyhdistelmä on edelleenkin ctrl+p. Tässä 2010 versiossa näppäinyhdistelmä avaa Backstage –näkymän, jossa Tulosta -valinta on valmiiksi aktiivinen. Niinpä, ei pääse sen esikatselun ohi sitten millään =).

Olen tässä viimeisen viikon aikan lueskellut netistä muutamia arvioita tästä uudesta Officesta. Aika moni tätä versiota käyttänyt tuntuu olevan sitä mieltä, että uuden päivittäminen ei kannata, koska uusia ominaisuuksia on niin vähän. Tälllä hetkellä, itse olen kyllä vielä vahvasti sitä mieltä, että ne uudet ominaisuudet ja toiminnot, joita tähän versioon on ympätty helpottavat niin paljon työskentelyä, että kannattaa vaihtaa. Saas nähdä miten kauan tämä mielipide pysyy, ainahan voi tietysti käydä niin, että tässä testatessani törmään johonkin, joka sitten muuttaa mielipiteeni kertaheitolla.
Tags: Office2010, Tulostus
Kun tarvitset vain osan laskentataulukosta tulostettuna toimi seuraavasti:
1. Maalaa solualue, jonka haluat tulostaa.
2. Siirry Sivun asettelu -välilehdelle ja Napsauta Sivun asetukset -ryhmän Tulostusalue-painiketta.

3. Napsauta Määritä tulostusalue valintaa.
4. Ohjelma muuttaa maalatun alueen reunaviivan muotoa.
5. Nimiruudussa on näkyvissä sana Tulostusalue.

Kun tulostat laskentataulukon, Excel tulostaa vain määrittämäsi solualueen.
Tulostusaluemääritys on voimassa kunnes purat sen:
1. Napsauta Tulostusalue-painiketta.
2. Valitse Poista tulostusaluemääritys.

Kätevä toiminto käytettäväksi silloin, kun haluaa tulostaa vain osan taulukosta.