Taas on pidetty taukoa. Osa kirjoituksista ja ohjeista on sitten päätynyt bittitaivaaseen, pari kategoriaa hävisi niin että paukahti, ja samalla myös aika paljon muutakin. Pitänee jossain vaiheessa koittaa palauttaa, ainakin osa niistä.
Tämänkertainen tauko johtui siitä, että ensin iski hakkeri. Muutti sivuston PayPal -spoofing sivuksi. Sillälailla. Tämä pääsi tapahtumaan ihan inhimillisen erehdyksen takia, WordPress kun on mitä on oletusasetuksilla asennettuna. Pitäisi aina tarkistaa kaikki mahdollinen turvapuoleen liittyvä. No, tätähän tämä on .. “Suutarin lapsilla… jne”
Seuraava ongelma sitten olikin palveluntarjoajan tekemä päivitys palvelimen ohjelmistoihin. Olen blogannut tässä jo pitkään suoraan Word 2007:stä. Syykin siihen on olemassa. Kun teen materiaalia omille kursseilleni, voin lähettää saman tekstin suoraan blogiin. Helppoa. Vaan ei ole ollut enää pitkään aikaan. Palveluntarjoaja otti ja päivitti serverinsä. Ihan hyvä, että pitävät ohjelmistonsa ajantasalla, mutta kun tuo päivitys sitten poisti WordPressistä ominaisuuksia, eli enää ei sitten blogata suoraan Wordistä, ei myöskään Windows Live Writerilla.
Aikaa ei ole yksinkertaisesti riittänyt html-muotoisen blogitekstin tuottamiseen, puhumattakaan kaikkien kuvien erikseen lataamista blogipalvelimelle. Joten tuo on sitten saanut jäädä – toistaiseksi. Toivottavasti tekevät WP:n koodiin tarvittavat korjaukset pian. Kyllähän sitä helposti tekstiä tuottaa tällä WP:n omalla editorillakin. Mutta annas olla jos pitäisi tehdä jotain vähänkin erilaista, esimerkiksi ladata johonkin ohjeeseen ne tarvittavat 15 ruutukaappauskuvaa jne.. No huh, työlästä! Vai onko tässä tullut jo laiskaksi, kun välineet suorittaa suht näppärästi kaiken, mitä joutui takavuosina itse tekemään. Mene ja tiedä.