msgbartop
Kysymyksiä ja vastauksia Office -ohjelmista ja vähän muutakin
msgbarbottom

01 Mar 10 Mitä blogista etsitään?

Aina vuoden alussa minulla on tapana katsoa mitä tästä blogista eniten etsitään tai on vuoden aikana etsitty. Nyt laitoin helmikuun hakusanat jonoon ja näyttää siltä, että vuoden 2010 alussa eniten haetaan ohjeita Word-ohjelmaan. Vanhat tutut ylä- ja alaindeksi ovat edelleenkin listalla ensimmäisinä myös.

Leikin vähän Wordlellä, alla kuva siitä, miltä hakusanat näyttävät kun ne muutetatan Wordle-pilveksi.

Wordle on mukava työkalu, suosittelen.

Tags: ,

13 Aug 09 Minikannettavan oikut – BIOSin päivitys

Kas, kas alkoi se pikkuihmekin sitten temppuilemaan.  Olen tuohon Packard Bell dot -miniläppäriini tähän asti ollut mahdottoman tyytyväinen. Tänään se vesseli sitten sanoi itsensä irti. Ei käynnistynyt, ei inahtanutkaan akun avulla.

Verkkovirtaan liitettäessä kyllä toimi kuin enkeli. Kävin sitten tutkailemaan akun tilannetta ja kuinkas ollakaan akku pahus ei latautunut. Oli melkoisen mielenkiintoinen tilanne. Onneksi löytyi netistä ko. ongelmaan ratkaisu, siis ongelma on ihan tiedostettu – akku lakkaa latautumasta – ja koneen saa kuntoon  lataamalla BIOS -päivityksen Packard Bellin sivuilta.  Eli jos oma pikkukoneesi lakkaa lataamasta akkua, ratkaisu löytyy BIOS-päivityksen muodossa.

Jos asennat tuon päivityksen, pidä huoli siitä, että suljet kaikki auki olevat ohjelmat ja sovellukset. Itselläni virustorjuntaohjelma pysäytti asennuksen. Eli kannattaa napata kone irti internetistä, sulkea virustorjuntaohjelmat ja sitten vasta asennella päivitys.

Tags:

28 Apr 09 Google sähköposti, kalenteri ja Googledocs nurin taas!??

Selainohjelma antaa mielenkiintoisen virheilmoituksen kun yrittää avata sähköpostinsa napsauttamalla Google hakusivun gmail-linkkiä. Virheilmoitus kertoo että pyydetty url osoite on liian pitkä. Ymmärtääkseni palvelin vastaa tuollaisella virheilmoituksella silloin, kun se kieltäytyy vastaamasta palvelupyyntöön eli tässä tapauksessa kun url osoite on pidempi kuin mitä palvelin pystyy käsittelemään.

Toki muitakin mahdollisuuksia on miksi homma ei toimi. Yksi mahdollisuus on, että osoite uudelleen ohjautuu ns. url-mustaan aukkoon. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta vai mitä? Niin, tai sitten joku hyökkäilee kyseistä palvelinta vastaan.

Tarkistin millainen sähköpostilaatikkoni osoite on, ja kas kummaa  osoite oli kokonaiset 2075 merkkiä pitkä. Että sillä lailla Google – hyvin menee. Olisikohan jotain häikkää uudelleenohjauksen konffauksessa tai peräti palvelimessa – toiset palvelimet kun kyllä pystyvät käsittelemään jopa 4096 merkkisiä url-osoitteita.

No, eivätpä näytä toimivan Googlen kaikki keskusteluryhmätkään linkeistä, ei liioin kalenteri eikä GoogleDocs -palvelu. Jäänkin tässä mielenkiinnolla odottelemaan, mitä selityksiä tämänkertaiseen toimimattomuuteen annetaan. Jos joku nyt mitään selityksiä antaa – palveluun kyllä pääsee jos vaivautuu kirjoittamaan palvelun osoitteen selaimen otsikkoriville ja kirjautumalla sitä kautta. Mietityttää vaan, miksi sitten näitä oikopolkuja annetaan – linkit Googlen palveluihin aina kunkin Google-palvelun sivun ylälaidassa – kun ne eivät edes välttämättä toimi.

Edit: Ongelma näyttöisi olevan selainkohtainen, homma toimii loistavasti kaikilla muilla paitsi ei IE Explorerilla. Mielenkiintoista.

Tags: ,