Jännä ja käyttökelpoinen uutuus PowerPoint 2010:ssa on se, että nyt esityksen pystyy jakamaan osiin. Siis osittamaan vähän samaan tapaan kuin Word-ohjelmassa on ollut mahdollista jo aiemmin. Osiin voi vaihtaa omistusoikeuksia, eli jos jakaa esitykseen käyttöoikeuden, voi sen nyt antaa vain tiettyyn osaan esitystä. Voin hyvin kuvitella, miten paljon tästä ominaisuudesta on hyötyä, esimerkiksi silloin kun diaesitys on 50+ dian kokoinen. Esityksen voi yksinkertaisesti jakaa osiin, ja sen käsittely sekä tiettyjen diojen löytyminen tulee olemaan helpompaa.
Diaesityksen voi osittaa Aloitus-välilehden Diat-ryhmän Osa-painikkeella. Painiketta napsauttamalla ruudulle avautuu valintaluettelo, josta voi valita tarvitsemansa vaihtoehdon.

PowerPoint –ohjelmaan tehdyistä uudistuksista, tämä on itselleni ehkä käyttökelpoisin.
Tags: Office2010, PowerPoint2010
Pitkän viikonlopun jälkeen, tässä taas aloittelin taas Office 2010 rääkkäämisen. Nyt tänään aion tutustua vähän tarkemmin PowerPoint 2010:een. Kun avasin läppärin, ensimmäiseksi pisti silmään mielenkiintoisena se, että kahden smiley-kuvakkeen sijasta ilmaisinalueella asuu enää yksi. Tämä Send a smiley -toimintohan asentuu automaattisesti Office 2010 Technical Preview -version kanssa. Napsauttamalla jompaakumpaa – siis iloista tai surullista naamakuvaketta, voi betatestailija lähettää risuja ja ruusuja suoraan ohjelmasta Microsoftille. Tämä vesseli ottaa jopa ruutukaappauksen siitä tilanteesta missä ollaan, kun tulee tarve avautua tai sitten kertoa kuinka huippua jokin ominaisuus on. Tässä läppärissä on käyttöjärjestelmänä Vista. Vistaan ei ole tullut tutustuttua sen kummemmin, syykin on selvä: töissä kun edelleenkin käytetään vanhempaa Windows versiota. Vähän klikkailtuani löytyi se hapannaama-kuvakekin sitten, täytyy tässä lähettää risuja kun Officen leikepöytä takkuilee. Takkuaa pahasti ainakin silloin, kun pitäisi ohjelmasta toiseen kopioida. Tärkeä ominaisuus, tulee noita ruutukaappauskuvia otettua melkoinen määrä päivittäin ja olisi ihan kiva saada ne kuvat sitten kolmannen osapuolen ohjelmaan käsiteltäviksi…
Tämä uusi versio PowerPointista on hauska. Erityisen ihastunut olen tuohon Backstage –näkymään. Tämä ei kyllä ole pelkästään PowerPointin ominaisuus, näissä kaikissa Office ohjelmissahan on uusi ns. Backstage näkymä. Info -kohdassa on näkyvissä avoinna olevan dokumentin tiedot. Alla olevasta ruuutkaappauskuvasta näkee, mitä kaikkea yhdellä silmäyksellä saa selville auki olevasta dokumentistaan.

Itseäni hykerryttää ajatus, että voi lisätä nopeasti tageja, kategorioita sekä tuo ”Related Documents” -ominaisuus. Kaikki ominaisuudet, jotka helpottavat dokumenttien löytymistä ovat huippujuttuja! Tämä tulee helpottamaan opetustyötäkin, voi kouluttaa opiskelijat nopeasti järjestämään dokumenttinsa ja toivottavasti tämän ominaisuuden myötä ei enää valmisutjais vuoden keväällä etsitä kissojen ja koirien kanssa väärällä nimellä väärään paikkaan tallennettuja dokumentteja. Näinhän se aina on ollut, viime tipassa ja mitään ei löydy ja valmistuakin pitäisi =).
Ai niin, MS on sitten antanut ihan luvan kertoa Office 2010 -versiosta julkisesti. Connect -sivulla on seuraavanlainen ilmoitus: ”You are free to talk about the Office 2010 client build as you wish.” Kiva, nyt sitä sitten saa luvan kanssa haukkuakin – jos jotain haukuttavaa löytyy. =)
Tags: Office2010, PowerPoint2010